Maskin takana

Jo vain minä niin ilahduin, kun eivät vielä kieltäneet käyttämästä koronamaskeja.

Ensin nuo maskit tuntuivat hankalilta, mutta nyt kun niiden käyttöön on tottunut, niin eivätpä nuo enää haittaa – päinvastoin. Asioilla käydessä taidan pitää niitä vielä senkin jälkeen, kun suositus poistuu.

Ensinnäkin, maski on siitä hyvä, että vaikka olisi salaatinpala liimaantunut hampaaseen tai paprikankuoren pala vilkuttaisi ikenen juuresta, niin kukaan ei näe. Maskin takana voi hymyillä ihan niin leveästi kuin haluaa, eikä ole häiriöksi herkimpienkään kanssaihmisten silmille. 

Toiseksi, maski laimentaa naapurin Paavon pahimmat valkosipulihönkäilyt. Hänen laillaan minäkin uskon valkosipulin hyvää tekevään voimaan, mutta runsas valkosipulin syönti karkottaa pöpöjen lisäksi myös ihmiset. Maski sentään vähän lieventää hengityksestä ympäristöön leviävää terveysvaikutusta. Vaarikin laittaa suosiolla maskin naamalleen, kun ollaan Paavon kanssa hoidettu terveyttä.

Kolmanneksi – tämä on kyllä melkein salaisuus – minun silmäni pääsevät paremmin esille, kun muu naama jää maskin taakse piiloon.  Kun silmät korostuvat, niin maskin takaa voi luoda salaperäisiä silmäyksiä aivan kuin Greta Garbo vanhoissa mustavalkoisissa elokuvissa. Sellaisia minä tässä päivänä muutamana harjoittelin peilin edessä. 

Kaupungissa käydessä päätin kokeilla, että onko silmäharjoituksista ollut mitään hyötyä. Tulin siihen tulokseen, että aika taitava minä taidan jo olla, sillä ihan vieras mies tuli minulta kysymään, että olenko eksynyt. Olihan se melko romanttista. Minä kuitenkin kainosti vastasin, että kiitos kysymästä hyvä herra, mutta odottelen tässä vain miestäni takaisin tuolta optikolta.