Kauppareissu on seikkailu

Jo vain minä niin ilahduin, kun sulkivat meidän lähikauppamme. Laittoivat sen kuulemma remonttiin sen vuoksi, että se muistuttaisi jatkossa enemmän muita saman ketjun kauppoja. 

Tutussa kaupassa on ollut todella helppoa tehdä ostokset. Kun on ojentanut kätensä tietyssä kohdassa, niin on tiennyt, mitä siitä saa. Ensin tuosta noukitaan tomaatit, sitten sipulit ja perunat, seuraavan hyllyn etureunasta leipä ja niin edelleen. Vaarinkin on voinut lähettää yksin ostoksille, kun olen antanut hänelle listan, jossa tavarat ovat valmiiksi siinä järjestyksessä, missä ne tulevat vastaan. 

Nyt meidän pitää lähteä oikein isoon markettiin. Sellaiseen, mistä saa muutakin kuin ruokaa. Enhän minä ensimmäisellä kerralla osannut toimia kaupassa, jossa en aiemmin ollut käynyt. Niinpä minä eksyin Vaarista ja löysin aivan uusia asioita. Voi että se oli hauskaa! 

Ensinnäkin jo vieraita hedelmiä oli niin paljon, että minä kuvittelin itseni etelänmaille. Oikeita, kokonaisia ananaksia oli hyllyssä, ja pelkästään erilaisia omenalajikkeita oli varmaan tusina. Keksihyllyn valikoima oli niin valtava, etten minä pystynyt valitsemaan pelkästään yhtä vaan otin kolme erilaista pakettia. En ollut ennen tiennyt, miten paljon kaikenlaisia mausteita tai ryynejä on olemassa. Ja kahvilaatujakin oli koko käytävän pituudelta! 

Sitten tulivat vastaan kengät ja vaatteet! Onneksi olin ottanut kärryt, sillä kaikenlaista tarpeellista minä löysin ruoka-aineiden lisäksi: Vaarille pitkät kalsarit ja sukat, uuden paidan ja henkselit. Itsellenikin päätin ostaa pari aluspaitaa ja kotihameen. Rintaliivitkin sai siellä valita ihan omin nokin eikä tarvinnut vaivata myyjää! Uuden essun olisin myös ostanut, jos olisin sellaisen löytänyt. Tytär on sanonut, ettei niitä muka enää myydä, kun kukaan muu kuin minä ei kuulemma nykypäivänä käytä esiliinaa. Kaipa se on uskottava, kun ei tällaisessa valtavassa paikassakaan ollut yhtäkään essua näkyvillä. Kaikkea muuta minä löysin: vuodevaatteita, mattoja, verhoja, leluja, kirjoja, astioita ja kaikenlaisia laitteita, joiden käyttötarkoitusta en osaa edes arvata. Mitä tehdään esimerkiksi lihashuoltovasaralla?

Saatoin minä olla hetken eksyksissä, mutta Vaari oli vielä minuakin enemmän hukassa. Hän oli löytänyt ruisleivän ja maidon ja mennyt niine hyvineen autoon odottamaan minua. Siellä oli mies jöpöttänyt melkein tunnin ennen kuin hoksasi soittaa ja kysyä, missä minä viivyn. Puhelun saatuani huomasin ajan kulun ja etsiydyin kohti kassoja. Sieltä jonosta Vaari minut sitten löysi. Hyvä kun tuli avustamaan ostosten pakkaamisessa ja kantamisessa, sillä yllättävän paljon tavaraa tuli ostettua. Juusto, piimä ja viilit unohtuivat, mutta paljon tuli sellaista, mitä en aiemmin ollut huomannut tarvitsevani ja sellaistakin, mitä en tiennyt edes olevan olemassa – niin kuin ihmesieni ja jugurttirusinat.

Vessapaperitkin jäi ostamatta, mutta Vaaria ei samalla viikolla isoon kauppaan enää saanut lähtemään. Soitti pojalle, että tulepas käymään ja tuo tullessasi, kun me emme kaupasta löytäneet. Vaari laskee öitä remontin luvattuun valmistumiseen, mutta minua ei haittaa, vaikka se kestäisi vähän kauemminkin. Minä nimittäin odotan innolla viikoittaisia kauppareissuja jättimarkettiin, sillä olen vielä kolmannenkin kauppareissun jälkeen kuin satukirjan Liisa ihmemaassa. Mitähän sieltä hyllyiltä ensi kerralla löytyy?

Vaalisoppa

Jo vain minä niin ilahduin, kun tienvarrelle oli ilmestynyt vaalimainoksia. Eihän sitä muuten tietäisi, että vaalit on tulossa. Tai ehkä tietäisi, sillä kun tarkemmin ajattelen, niin onhan niitä naamoja ja haastatteluja aamun lehtikin täynnä.

Kaikki lupaavat kaikkea. En minä jaksa niitä lehtijuttuja lukea, mutta tienvarren isot mainokset puhuttelevat minua. Niissä on selkeästi ehdokas ja hänen tärkeimmäksi katsomansa asia esillä. Siinä kun kävelen kaupalta kotiin, niin hyvin ehdin tutkia, mitä kullakin ehdokkaalla on tarjottavana. Katuvalotolpalta toiselle on sopiva matka. Jos ehdokas on tuupannut kuviaan peräkkäisille tolpille, niin ei se haittaa, annan hänelle sitten useamman ajatuksen. Jos hänen ajamansa asia ei kosketa minua, niin aina voi arvioida hänen ulkoista olemustaan. Niin kuin nyt viimeksi näkemäni nuori mies olisi kyllä voinut käydä parturissa ennen valokuvaan menoa. Tietysti onhan se niinkin, että jos on pienipalkkainen työläinen, niin ei sitä rahaa parturikäyntiin ole. Mutta ei köyhyys ja epäsiisteys silti kulje käsikädessä. Työläinen se oli Koiviston Manukin, mutta silti aina siisti, vaikka lehtikuvista näki, miten kuriton tukkakiehkura meinasi aina karata otsalle. Tietysti sillä niihin aikoihin oli ainakin ministerin palkka, kun niihin lehtiin pääsi – mutta silti.

Täytyypäs paikallislehdestä tarkistaa, joko ne vaalit on niin lähellä, että eduskuntaan pyrkijät liikuskelevat meidän tavallisten kuolevaisten joukossa. Sehän tietää nimittäin sitä, että torilla ja kauppojen liepeillä on soppaa tarjolla. Jos oikein osaa päivänsä järjestää, niin viikonloppuna voi säästää ainakin yhden päivän ruoanlaiton. Yhdeltä pyrkyriltä saa varmasti sopan, toiselta makkaran ja kolmannelta jälkiruoaksi kahvin ja neljänneltä ehkä vielä muutaman karamellin.

Vaari on kotiruoan kannattaja, mutta kyllä minä sen ainakin kerran jonkun tekosyyn varjolla vien ilmaisruokakierrokselle. Tiedän toki, että vieraat ihmiset ja varsinkin niiden kanssa puhuminen ovat vaarille myrkkyä, vaan kyllä se siitä tokenee. Kun sitten maistelee soppatykin antimia, ja viereen sattuu joku samanlainen äkäpussi, niin alkavat varmasti verestää armeijanaikaisia makumuistojaan. Jälkeenpäin sitten väittää, että koko ajatus vaalisopalle lähtemisestä oli hänen. Niin aina.