Jo vain minä niin ilahduin, kun pääsin toivottamaan hyvää uutta vuotta.
Yritin kyllä kaikkeni, että olisin pysynyt uuden vuoden aattona valveilla keskiyöhön asti, mutta eihän se onnistunut. Uni voitti, ja kun kolmen maissa yöllä heräsin, niin ei tuntunut samalta mennä rappusille huutamaan hyvää uutta vuotta. Kaikki ilotulituspaukuttelijatkin olivat jo lopettaneet, ja tienoo oli aivan hiljainen.
Vaari oli tosi tyytyväinen, kun olin nukahtanut, sillä hänen mielestään olen aivan liian vanha riekkumaan yöllä ulkona ja kiekumaan toivotuksia pimeään. Minusta se olisi ollut hauskaa ja vähän jännittävääkin, kun ei olisi tiennyt, ketkä toivotuksia olisivat olleet kuulemassa. Vaarille yritin kyllä etukäteen aattoiltana perustella, että se olisi hänen kannaltaan myös varsin miellyttävää, koska ei tarvitsisi tavata ihmisiä kasvokkain – hän kun ei kanssaihmisiä juuri kaipaa.
Täytyy myöntää, että minua harmitti. Mutta eipä hätää, ennen kissalta karvat loppuu, kun mummulta keinot. Minä hinasin Vaarin aamukahvin jälkeen kävelylle ja päätin toivottaa hyvää uutta vuotta henkilökohtaisesti jokaiselle vastaantulijalle. Vaarille en tästä aikomuksesta sanonut etukäteen mitään, sillä hänen mielestään vieraille ihmisille ei kuulu puhua. Minä taas olen huomannut, että kun vieraille puhuu, niin heistä tulee tuttuja. Sitä paitsi tervehtiminen ja kaikenlaiset hyvän päivän toivotukset saavat ihmiset toivottavasti hyvälle mielelle. Vaari kyllä väittää, että tuntemattoman toivotukset vain hölmistyttävät ihmisiä ja saavat heidät epäilemään muistiaan, että pitäisikö tuokin tuntea jostain.
Vaikka aurinko paistoi jo kauniisti ja hanget kimmelsivät, niin eipä siihen aikaan vielä montaa ihmistä liikkeellä ollut, mutta kaksi koirankuljettajaa kuitenkin ja yksi nuori lenkkeilijäpariskunta. Koiralliset nyökkäsivät kyllä hyvän huomenen, mutta eivät vastanneet uuden vuoden toivotukseeni. Ihan olivat hölmistyneen näköisiä, niin kuin Vaari oli epäillyt, ja Vaari jo tuhahti minulle, että ei saa pelotella vieraita ihmisiä.
Siksipä tulinkin erityisen iloiseksi, kun lenkkeilijäpariskunta tuli vastaan toisenkin kerran. Vaikka he ensimmäisellä kerralla olivat hölkänneet ohi puhumatta mitään, niin toisella kerralla se olikin nuori rouva, joka ehti ensimmäisenä huikata hyvät uudet vuodet oikein hymyn kera. Kyllä minulle tuli hyvä mieli! Ei mennyt esimerkkini hukkaan, vaan taisin laittaa hyvän kiertoon heti vuoden ensimmäisenä päivänä.
Hyvää uutta vuotta 2022 siis sinullekin tuntematon lukijani!
Mummu Variksen Blogi 