Jo vain minä niin ilahduin, kun helteet hellittivät sen verran, että jaksoin pitkästä aikaa käydä kävelyllä. Vaari ei malttanut lähteä mukaan, kun teeveestä tulee niitä Olymppialaisia.
Luulin jo, että yksin ja hiljaisuudessa täytyy minun kesäaamun kävelyllä käydä, vaan erehdyin pahasti. Minulla oli matkaseurana kokonainen pataljoona kärpäsiä ja taisipa siihen liittyä pari paarmaakin! En tiedä, mistä tulivat ja miksi juuri minun kanssani kulkivat, vaan samapa tuo. Siinä ne pörräsivät korvan juuressa kuin olisivat tärkeääkin asiaa toimittaneet.
Yhtä hyvää kävelyseuraa ne olivat kuin vaari, ehkä parempaakin. Nämä sentään surahtelivat vastaukseksi jutuilleni. Jos olisin ymmärtänyt niiden kieltä, niin ties mitä mielipiteitä niillä olisi ollut kerrottavana. Siitä olen varma, että vastaan tulleen nuoren naisen lenkkeilyasu oli niidenkin mielestä turhan niukka. Meinasin neidiltä ihan ystävällisyyttäni kysyä, että oliko hän unohtanut pukea urheiluasunsa ja lähtenyt alusvaatteisillaan lenkille, vaan hän hölkkäsi vauhdilla ohi eikä ilmeisesti kuullut kysymystäni.
Korhosen pihan kohdalla oli pakko pysähtyä ihailemaan rouvan kukkapenkkiä ja samalla pyyhkiä hikeä. Siinä vaiheessa kärpäset tuntuivat käyvän melkein liian tuttavallisiksi. Mietin, että ne luulivat tietysti minua kukkaseksi, kun mekossani on niin värikkäitä kukkakuvioita!
Minä kiitin kärpäsiä seurasta ja selitin niille, että parempaa seuraa saavat Korhosen pihan oikeista perennoista ja perhosista, mutta kävi päinvastoin; taisivat kutsua lisää kavereita mukaan. Olisivatpa kaikki ystävät yhtä sinnikkäitä kuin kärpäset! Mitä kovempaa minä kävelin, niin sitä innokkaammin tuntuivat pörisijät minua seuraavan. Minä komensin niitä etäämmälle, vaan eivät nuo mokomat totelleet.
Olihan se mukavaa, kun kärpäset kuuntelivat minun juttujani, mutta siitä en oikein tykännyt, kun yksi niistä yritti väkisin ängetä korvaani. Loppumatkasta pistin ihan juoksuksi, mutta siinä ne vaan pilvenä surisivat ympärilläni vielä kotiovella. Olen minä eläinrakas, mutta kärpästä en huoli lemmikiksi: siinä menee minullakin raja.
Kotiin päästyäni kerroin seuralaisista Vaarille, jolla oli heti selitys valmiina, vaikkei edes kääntänyt katsettaan tv-ruudusta: ”Ruusuksihan ne ovat sinua luulleet, kun ruusuvesi haisee tänne asti.” Se oli kyllä kauniisti sanottu niin epäromanttiselta mieheltä kuin Vaari!